Pyöreän teräslevyn innovaatio – Peikko vähensi teräshävikkiä miljoonalla kilolla

November, 6, 2020

Teräksisen DELTABEAM®-liittopalkin suosion kasvaessa myös uumareikien hävikkimäärät kasvoivat. Keksimme, että pyöreiden levyjen muoto ja leikkauskapasiteetti sopivat täydellisesti liikuntasaumoissa käytettäviksi. 

Teknologia on kehittynyt valtavasti viime vuosikymmenien aikana. Kehitys on hyvästä ja sitä tarvitaan; ihmisen historiassa ei ole koskaan ollut samanlaista vaurautta kuin nyt. Kuitenkin, kuten jokainen meistä tietää, tällä kaikella on myös huonot puolensa - ympäristö kuormittuu liikaa. Tietoisuudesta huolimatta olemme unohtaneet ympäristövaikutukset ja edenneet kehityksessä liian kovaa vauhtia; saasteet voi nähdä ja tuntea jokaisessa maailman suurkaupungissa.

On tärkeä tiedostaa, että kunnianhimoisten tavoitteiden ja ympäristön hyväksi tehtävien projektien lisäksi on muitakin tapoja vaikuttaa. Päivittäisellä toiminnalla on mahdollista vähentää päästöjä ja ympäristön kuormitusta - laadusta ja tehokkuudesta tinkimättä. Ympäristöinnovaatioilla on potentiaalia saada aikaan pieniltäkin tuntuvia muutoksia, joilla on kuitenkin suuret vaikutukset.

Ja juuri niin Peikko on tehnytkin. Olemme onnistuneet vähentämään teräshävikkiä miljoonalla kilolla – joka vuosi. Miljoona kiloa terästä aiheuttaa noin 1,83 miljoonaa kiloa hiilidioksidipäästöjä. Samalla CO2-määrällä voisi keskivertoautolla ajaa kahdeksan vuotta pysähtymättä kertaakaan, tai täyttää keskivertotalon energiantarve 141 vuodeksi.

Eroon hävikistä

Valotetaan hieman taustoja. Peikon DELTABEAM® on välipohjajärjestelmä, joka muodostaa teräspalkin ja betonivalun välisen liittorakenteen. Tämän yhteisvaikutuksen ansiosta DELTABEAM® on kevyt, tilaa säästävä sekä kustannustehokas rakenneratkaisu, joka mahdollistaa pitkät jännevälit.

Uumareiät DELTABEAM®-palkin sivuilla puolestaan luovat tämän liittovaikutuksen, jossa molemmista materiaaleista pystytään hyödyntämään niiden parhaat ominaisuudet. Uumareikien pois leikatuista kappaleista aiheutui mittavaa hävikkiä, sillä pyöreille teräslevyille ei ollut Peikolla käyttöä. Tuotteen suosion kasvaessa myös uumareikien hävikkimäärät kasvoivat, joten innovaatiolle oli todella tarvetta.

Tuotekehityspäällikkö Simo Peltonen muistelee, että DELTABEAM®-tuotannon alkuaikoina pienestä osasta uumareikiä valmistettiin keltaisia seinäkelloja asiakaslahjoiksi. Ne saivat klassikon maineen.

 Valtaosa reikien levyistä kuitenkin romutettiin. Hävikki ei ole koskaan hyvä, joten Peikolla herättiin ideoimaan parannusehdotuksia.

Tuulivoimaperustuksien
liiketoimintajohtaja Kari Tuominen keksi silloin idean käyttää uumarei’istä jääviä pyöreitä levyjä leikkausvaarnoina liikuntasaumaraudoitteissa.

 Levyjen muoto ja hyvä leikkauskapasiteetti sopivat täydellisesti liikuntasaumoissa käytettäviksi: ne sallivat vaakaliikkeen ja estävät pystyliikkeen. Uumareikien hyödyntäminen liikuntasaumaraudoitteissa vähentää hävikkiä ja on parempi sekä ympäristölle että Peikolle, Tuominen selvittää.

Peikon betonilattian liikuntasauma Terajoint

Teräsromusta innovaatioksi

Liikuntasaumaraudoitteita käytetään betonilattioiden laaja-aluevalumenetelmissä kuormansiirron varmistamiseksi. Ne sallivat lattioiden vaakaliikkeen ehkäisten sen halkeilua. Peikon liikuntasaumaraudoitteita voi käyttää kaikissa maanvaraisissa ja paaluilla tuetuissa betonilattioissa.

Uumareikien hyödyntäminen liikuntasaumaraudoituksissa on hävikin vähentämisen lisäksi myös rakennusteknisesti hyvä ratkaisu. Peltonen sanoo pyöreän muodon olevan erityisen hyvä raudoitteissa, sillä se sallii liikkeen molempiin vaakasuuntiin. Hänen mukaan uumarei’istä syntyneille levyille onkin ollut kovaa kysyntää:

- Muistaakseni jossain vaiheessa pyöreistä levyista oli jopa pulaa; niitä ei syntynyt tarpeeksi Lahden tehtaalla.

Ilman kekseliästä innovaatiota Euroopassa valmistettavien DELTABEAM® -palkkien tuotannosta päätyisi yhä lähes miljoona kiloa terästä romuksi vuosittain.

Koska rakennukset ja rakennusala ovat yhdessä vastuussa noin 40 % maailman energiankulutuksesta ja 30 – 40 % kaikesta maailman jätteentuotannosta, tällaisia innovaatioita tarvitaan lisää. Tulevaisuus, jossa ei tarvitsisi huolehtia ympäristöongelmista olisi todellakin yksi parhaista perinnöistä, jonka me voisimme tuleville sukupolville jättää.


LUE LISÄÄ:
Ympäristöystävällinen, matala välipohjaratkaisu leikkaa merkittävästi CO2-päästöjä >
Kestävää kehitystä ilman uhrauksia – Kiertotalous syntyy purettavista liitoksista >

Olga Laine

Projekti-insinööri

Peikko Group Corporation

Share