huhtikuu, 19, 2021

Pilarikenkäliitosten historia ja tulevaisuus

Mun ensikosketus Teräspeikkoon ja pilarikenkiin oli vuonna 1989, kun olin innokkaana teekkarina ensimmäistä kesää rakennustyömaalla. Hervantalaisessa montussa rakennettiin ostoskeskusta, johon tuli ainakin Pub Kultainen Apina.

Riskimmät ja atleettisemmat opiskelijapojat katkoivat paaluja ja kantoivat raudoituksia, minä olin ”nollapää”, eli mittamiehen apukäsi, joka sinkoili mittanauhan nollapään kanssa pitkin moduulilinjoja. Timpurit asensivat anturalaatikoiden päälle, meidän näyttämiin paikkoihin, vanerisia sapluunoita, joihin ruuvattiin ankkuripultit ennen valua. Yksi pulttiryhmä saatiin ansiokkaasti sata milliä hutiin, ja tuolloin näin ensimmäisen Teräspeikko-piirustuksen, siirtolevyn korjausohjeineen.

Pari vuotta myöhemmin laskeskeltiin betonielementtirakenteiden harjoitustyössä sopivaa pultti-pilarikenkäyhdistelmää pilari-palkkirunkoon. Laskimella, taulukoilla ja ruutupaperilla tietysti. Eihän silloin ollut Peikko Designer® -suunnitteluohjelmaa, jolla olisi voinut määrittää oikeat liitokset, raudoitukset ja poikkileikkaukset. Suunnitteluohjelmalla säästyneen ajan olisi voinut käyttää vaikka kerhohuoneessa Moskan pelaamiseen tai muuhun hyödylliseen.

1996 löysin itseni Singaporesta betonielementtitehtaalta. Käyttivät siellä jotain kurkkuputkia pilareissa. Samanlaisia joilla oli paikattu Datsunin pakoputkea lukioiässä. Anturoihin tuli suorat harjateräkset pystyyn. ”Missäs teidän pilarikengät on?”, menin kysymään. ”Oo, ei me käytetä täällä, liian tyyristä”, kertoivat kollegat. Just joo, työmaalle piti ensin rahdata rekan lavallinen betonimöykkyjä vastapainoiksi, joihin sitten tönärit porattiin ja pultattiin kiinni. Ukkoa oli pilarin ympärillä puoli tusinaa säätämässä, mutta aikanaan valmistakin tuli. Seuraavana päivänä vastapainot seuraavien anturoiden ympärille ja sama show uudestaan. Joskus sateen jälkeen, tarpoessani työmaalla nilkkoja myöten punertavaksi muuttuneessa liejussa, mietin mitähän käy, jos se vastapainomöykky päättää lähteä liukumaan omille teilleen ennen kuin juotosbetoni putkissa on kovettunut. Yhteen kohteeseen Teräsmaan Pekka suunnitteli pilarikengät, ettei tarvinnut pelätä koko elementin kaatumista asennusten aikana.

Aika lentää, ja paljon olen lentänyt minäkin viimeisen 15 vuoden aikana, ja kertonut ihmisille ympäri maailman Peikon liitoksista - varsinkin pilarikenkäliitoksista. On ollut hienoa huomata maailmalla, miten insinöörin lamppu syttyy, kun kerron mikä näissä HooPeeKooÄmmissä ja Boldissa on niin ihmeellistä. Insinööri haluaa tehdä työnsä hyvin, turvallisesti ja samalla nopeuttaa rakentamista prosessin kaikissa vaiheissa.

Nyt, 2021, juhlistamme alan ikoneiksi muodostuneiden pilarikenkiemme 30 vuotista maailmanvalloitusta. 1991, hyvin muistamani laman keskellä, HPKM®-pilarikenkä näki päivänvalon muodostaen yhdessä HPM®-harjateräspulttien kanssa ihanteellisen liitoksen teolliseen rakentamiseen. HPKM®-pilarikenkää on 30 vuodessa testattu ja käytetty mitä erikoisimmissa sovelluksissa, ja sama tahti jatkuu. BOLDA®, PEC®-pilarikengän seuraaja, jatkaa HPKM®-pilarikengän viitoittamaa polkua isojen kuormien kenkänä. BOLDA® on maailman ainoa ETA-arvioitu pilarikenkä isoille kuormille. Samankokoisia kenkiä löytyy nykyään muiltakin, mutta ei samanlaisen testaus- ja arviontiprosessin mukaan sertifoituja. Meillä Peikolla nimittäin asiakkaan insinöörin rauhalliset yöunet koetaan tärkeäksi asiakasarvoksi.

Petri Suur-Askola

Business Director

Connections

Peikko Group Corporation

Comments Write a comment
Fill out this field
Invalid email address
Fill out this field
Post
No comments yet

Ota yhteyttä

Jaakko Yrjölä

DELTABEAM® ja detaljit

Ontelokannakkeet

Mobiili +358 40 712 3400
jaakko.yrjola@peikko.com

Matti Vinberg

Pulttiliitokset

Raudoitusjatkokset

Mobiili 040 712 3417
matti.vinberg@peikko.com

Kimmo Varvikko

Liiketoimintapäällikkö, elementtitehtaat

Mobiili 040 548 2311
kimmo.varvikko@peikko.com

Palvelen liitososien myynnissä vuosikymmenten kokemuksella!

Sampsa Taitto

Liiketoimintapäällikkö, rakennusliikkeet

Lounais-Suomi, pk-seutu, Länsi-Uusimaa

Mobiili 040 751 8073
sampsa.taitto@peikko.com

Vastaan Peikon liitososien myynnistä rakennusliikkeille ja urakoitsijoille.

Ville Saarinen

Myyntiedustaja

Kaakkois-Suomi

Mobiili 040 767 7340
ville.saarinen@peikko.com

Palvelen liitososien myyntiin ja valintaan liittyvissä asioissa.

Toni Metsi

Myyntipäällikkö

Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi

Mobiili 044 712 3530
toni.metsi@peikko.com

Ota minuun yhteyttä kun tarvitset apua liitososaprojekteihin liittyen.

Jussi Happonen

Myyntipäällikkö

Itä- ja Keski-Suomi

Mobiili 040 712 3424
jussi.happonen@peikko.com

Toimin liitososamyynnin yhteyshenkilönä keski- ja itä-Suomen alueella. 

 

Samuel Kantonen

Myyntipäällikkö

Pohjanmaa ja Pirkanmaa

Mobiili 044 545 7052
samuel.kantonen@peikko.com

Vastaan liitososamyynnistä läntisessä Suomessa.