Peikko toimittaa perustukset Jouttikallion tuulivoimapuistoon Lapualle

Peikko Finland Oy toimittaa perustukset Lapualle rakennettavaan Jouttikallion tuulipuistoon. Tilaus on kokonaistoimitus sisältäen perustusten suunnittelun, perustuskomponentit sekä asennuksen betonointitöineen. Toimitukset ja asennukset alkavat huhtikuun puolivälissä ja perustukset valmistuvat toukokuun loppuun mennessä. 

Jouttikallion tuulivoimapuiston rakennuttajana toimii OX2. Rakentamisesta ja suunnittelusta kokonaisuudessaan vastaa pääurakoitsija Empower, jolle Peikko toteuttaa perustukset. Vestas toimittaa Jouttikallioon 6 kappaletta 3,45 MW turbiinia, joiden napakorkeus on 147 metriä. Turbiinit asennetaan syksyllä ja voimalat ovat tuotantokäytössä vuoden 2016 lopussa. 

”Olemme iloisia siitä, että Peikko pääsee jälleen tekemään yhteistyötä Empowerin kanssa tuulivoimahankkeessa. Olemme jatkaneet ainutlaatuisen perustusratkaisumme optimointia teräksen ja betonin määrän sekä projektikohtaisten muuttuvien maaperäkantavuuksien mukaisesti. Kustannustehokkuus yhdistettynä nopeaan ja joustavaan suunnittelu-tuotanto-toimitus-asennus-ketjuumme oli ratkaisevaa tämän hankkeen kohdalla,” kertoo Peikko Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Rusila.

 

Lisätietoja:

Esa Rusila, toimitusjohtaja, Peikko Finland Oy,
puh. 0500 844063, sähköposti: [email protected] 

Jakelu:
Keskeinen media, Peikon internetsivut 

Peikon tuulivoimalaperustus optimoi teräksen ja betonin käytön perustuksissa ja lyhentää merkittävästi onshore-perustusrakentamisen läpimenoaikaa. Peikon perustus on joustava ja aina asiakkaan ja projektin tarpeiden mukaan räätälöity kokonaisuus. Toimitus voi käsittää perustuskomponentit, perustussuunnittelun komponentteineen tai koko perustuksen kokonaisratkaisuna sisältäen myös asennustyön.  

Peikko Group lyhyesti:
Peikko Group Oy on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden liitostekniikkaan ja liittorakenteisiin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikolla on tytäryhtiöt 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa ja tuotantoa 9 maassa ympäri maailmaa. Suomen liiketoiminnasta vastaa Peikko Finland Oy. Peikko Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 147 miljoonaa euroa. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 1 200 ammattilaista. Lisätietoja: www.peikko.com.