Peikko Group, johtava betonirakenteiden liitososiin ja liittorakenteisiin erikoistunut yritys, vahvistaa hallitustaan. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa hallituksen jäseniksi on nimitetty 1.2.2015 alkaen Philippe Jost ja Frederick Knauf.
- Sika-konsernin HR-johtajana työskentelevä Philippe Jost on aikaisemmin toiminut johtotehtävissä Sikan eri liiketoimintadivisioonissa USA:ssa, Italiassa ja Sveitsissä. Sika on pörssinoteerattu johtava rakennus- ja teollisuuskemikaalikonserni, jonka liikevaihto ylittää 5 miljardia Sveitsin frangia.
- Frederick Knauf vastaa Knauf-rakennusmateriaalikonsernin liiketoiminnan kehityksestä Japanissa. Hän on toiminut Knauf-konsernissa eri johtotehtävissä Italiassa, Kiinassa, Romaniassa ja Saksassa. Knauf on kipsipohjaisiin rakennusmateriaaleihin erikoistunut saksalainen konserni, jonka liikevaihto ylittää 6 miljardia euroa.
Peikon hallituksen puheenjohtajana jatkaa Mondi Fibre Packagingin toimitusjohtaja Jussi Vanhanen. Pöyry Ruotsin maajohtaja Stefan Nyström, Troll Capital Oy:n toimitusjohtaja Elmar Paananen, Teknos Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Rantamäki ja Tekla Oy:n varatoimitusjohtaja Risto Räty jatkavat hallituksen jäseninä.
”2008 finanssikriisin jälkeen Peikko on tuplannut liikevaihtonsa. Vuonna 2014 laskutuksemme nousi 150 miljoonaan euroon, jonka haluamme edelleen pidemmällä aikavälillä tuplata. Tässä onnistuaksemme tarvitsemme uutta ajattelua, osaamista ja tekoja. Philippe Jost ja Frederick Knauf täydentävät ja edelleen vahvistavat hallitustamme. Olen ylpeä siitä, että he ovat sitoutuneet käyttämään aikaansa Peikon kehittämiseen,” kertoo Peikon omistajaperheen jäsen ja toimitusjohtaja Topi Paananen.
Lisätietoja:
Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy, puh. 050 384 3001,
sähköposti: [email protected]
Jussi Vanhanen, hallituksen puheenjohtaja, Peikko Group Oy,
puh. +43 664 840 7348, sähköposti: [email protected]
Lataa Philippe Jostin ja Frederick Knaufin valokuvat
Jakelu:
Keskeinen media, Peikon internetsivut
Peikko Group lyhyesti:
Peikko Group Oy on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden liitostekniikkaan ja liittorakenteisiin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikolla on tytäryhtiöt yli 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa ja tuotantoa 9 maassa ympäri maailmaa. Suomen liiketoiminnasta vastaa Peikko Finland Oy. Peikko Groupin liikevaihto vuonna 2013 oli 126 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 liikevaihdon arvioidaan nousevan 150 miljoonaan euroon. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 1000 ammattilaista. Lisätietoja: www.peikko.com.