Peikko Groupin Liettuan maayhtiö, UAB Peikko Lietuva, on valittu liitososatoimittajaksi S7-liiketoimintakeskukseen Vilnassa, Liettuassa. Tilaus käsittää kaksi kilometriä DELTABEAM®-liittopalkkeja. Peikko myös valmistaa ja toimittaa kohteeseen 260 tonnia muita teräsrakenteita ja liitososia kuten PETRA®-ontelolaattakannakkeita. Peikon valmistus kohteeseen on alkanut ja jatkuu helmikuuhun 2019 asti. Peikko on jo aiemmin toimittanut 4,3 kilometriä DELTABEAMia® S7-liiketoimintakeskuksen kahteen ensimmäiseen rakennukseen.
S7-hankkeen kokonaisinvestointi tulee ylittämään 100 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan liiketoimintakeskus käsittää kahden hehtaarin suuruisen alueen, josta toimistojen pinta-ala on 55 000 m2. Hankkeen ensimmäinen rakennus, DC PIER, on saanut BREEAM-ympäristöluokitusjärjestelmän uudisrakennuksen sertifikaatin. Sertifikaatti on ensimmäinen laatuaan Liettuassa ja vasta toinen Baltian maissa.
”Paikallinen tuotanto vaikutti merkittävästi päätökseemme valita DELTABEAM®-välipohjajärjestelmä ja PETRA®-ontelolaattakannakkeet hankkeeseen. Ammattitaitoinen paikallinen valmistus yhdistettynä suomalaiseen innovaatioon toi meille tavoittelemamme kilpailuedun,” sanoo Julius Gendvilis, rakennusliike Mitnijan toimitusjohtaja.
“Olemme ylpeitä voidessamme toimittaa DELTABEAM®-välipohjajärjestelmän niin mittavaan hankkeeseen kuin S7-liiketoimintakeskus. Yhteistyömme sekä hankekehittäjän M.M.M. Projektain että rakennusliikkeen Mitnijan kanssa on ollut erittäin hedelmällistä,” kertoo Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja Topi Paananen.
Lisätietoja:
Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy, puh. +358 50 384 3001, sähköposti: [email protected]
Paulius Bulota, toimitusjohtaja, UAB Peikko Lietuva, puh. +370 61 540 797, sähköposti: [email protected]
Jakelu:
Keskeinen media, Peikon internetsivut
DELTABEAM®-liittorunko on Peikon liittopalkkijärjestelmä, joka soveltuu kaikenlaisiin rakennuksiin. Se mahdollistaa joustavat pohjaratkaisut rakennuksen elinkaaren ajan sekä vaivattomat LVI- ja sähköasennukset. DELTABEAM®-liittorungon avulla kerroskorkeutta voidaan pienentää jopa 500 millimetriä, jolloin rakennuksen tilavuus pienenee ja energiatehokkuus paranee. DELTABEAM®-liittorungon avulla voidaan toteuttaa helposti myös erilaisia ulokkeita ja muita haastavia julkisivumuotoja ilman paikallavalua.
Peikko Group lyhyesti:
Peikko Group Oy on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden liitostekniikkaan ja liittorakenteisiin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikolla on myyntitoimistot yli 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa, ja sertifioitua tuotantoa 7 maassa. Suomen liiketoiminnasta vastaa Peikko Finland Oy. Peikko Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 188 miljoonaa euroa. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 1 800 ammattilaista. Lisätietoja: www.peikko.com.