Muutoksia Peikko Groupin johdossa: Uudet toimitusjohtajat neljään yksikköön

Peikko Groupilla on haasteellin kasvutavoite vuodelle 2013. Tavoitteen saavuttamiseksi yhtiössä on tehty merkittäviä muutoksia johdon rooleissa ja vastuissa. Muutokset koskevat neljää maata, joissa Peikolla on laaja-alaista tuotanto- ja myyntitoimintaa. Kaikki muutokset astuvat voimaan maaliskuussa 2013. 

Suomi: Peikko Groupin talousjohtaja Esa Rusila on nimitetty Peikon Suomen tytäryhtiön Peikko Finland Oy:n toimitusjohtajaksi. Rusila on ollut olennaisessa roolissa Peikko Groupin kasvussa viimeisen seitsemän vuoden ajan johtaessaan konsernin talous- ja hallinnollintotoimintoja. Uudessa tehtävässään hän tulee keskittymään Suomen yksikön myynti- ja tuotantotoiminnan edelleen kehittämiseen. 

Slovakia: Peikon Suomen yksikön nykyinen toimitusjohtaja Mikko Kuusilehto muuttaa Slovakiaan ottaakseen vastuun Peikko Slovakia S.R.O.:n toiminnasta. Slovakiaan siirtyessään Kuusilehdon päätavoitteina on varmistaa Peikon kasvu itäisessä Keski-Euroopassa ja jatkaa Peikon tehokkaan tuotantotoiminnan edelleen kehittämistä Slovakiassa. Kuusilehto jatkaa myös tehtävässään Peikko Groupin operaatioista vastaavana johtajana. 

Liettua: Peikon Slovakian yksikön nykyinen toimitusjohtaja Andrius Surantas muuttaa Liettuaan ottaakseen vetovastuun UAB Peikko Lietuvasta. Osoitettuaan kykynsä kehittää tehokasta tuotantoyksikköä hän ottaa vastuun Peikon uuden Liettuan Kaunaksesta hankitun tehdaskiinteistön tuotantoonotosta ja johtamisesta. Jatkossa Liettuan tuotantoyksikkö tulee keskittymään liittorakenteiden toimittamiseen eurooppalaisille asiakkaille. 

Gulfin alue: UAB Peikko Lietuvan nykyinen toimitusjohtaja Paulius Bulota siirtyy vahvistamaan Peikon Gulfin alueen toimintoja Saudi-Arabiassa ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa  ja ottaa vastaan toimitusjohtajan tehtävät. Nykyinen toimitusjohtaja Arto Pohjonen jatkaa myyntijohtajana keskittyen asiakassuhteiden kehittämiseen etenkin betonielementtiteollisuus-asiakassegmentissä. 

“Kansainvälinen kasvu on positiivinen haste Peikolle. Yllä kuvattu tehtävien ja vastuiden kierto korostaa tosiasiaa, että uskomme omiin ihmisiimme. Kun meillä on oikeat resurssit oikeissa paikoissa voimme kasvaa entistäkin nopeammin.”, toteaa Topi Paananen, Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja.

 

Lataa valokuvat nimitetyistä henkilöistä: http://materials.crasman.fi/materials/public/d0435579bc1e5dc031b589c735f63183/

 

Lisätietoja:
Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Corporation, GSM +358 50 384 3001, sähköposti:  [email protected] 

Jakelu:
Keskeinen media, Peikon internetsivut 

Peikko Group lyhyesti:
Peikko Group Oy on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden liitostekniikkaan ja liittorakenteisiin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikollla on tytäryhtiöt 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa ja tuotantoa 9 maassa ympäri maailmaa. Peikon liikevaihto vuonna 2012 ylitti 110 miljoonaa euroa. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 900 ammattilaista. Lisätietoja: www.peikko.com.