2011 vahva Peikolle, sukupolvenvaihdos vahvistaa tasetta ja pitkän tähtäimen kehitystä

Peikon alkuvuosi vahva

Vuosi 2011 on ollut hyvä Peikko Group -konsernille. Liikevaihdon kasvu tammi-syyskuussa 2011 oli lähes 50 %. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan nousevan noin 100 miljoonaan euroon (77 milj. euroa vuonna 2010). Konserni on myös palannut selvästi voitolliseksi kahden heikomman vuoden jälkeen.

Voimakkainta markkinakysyntä on ollut saksankielisessä Euroopassa ja Pohjoismaissa. Vuonna 2011 Peikko on myös aloittanut tuotantotoiminnan Kiinassa. Lähikuukausien näkymät ovat edelleen suotuisat, vaikka kansainvälinen rahoituskriisi vaikuttanee kevään 2012 myyntiin.  

Sukupolvenvaihdoksessa äänivalta Topi Paanaselle – tasetta vahvistetaan entisestään

Peikko Groupin emoyhtiön Peikko Group Oy:n omistusrakenne on muuttumassa. Yhtiö kuuluu sisarusten Elmar Paanasen, Annamari Jukon ja Topi Paanasen tasaosuuksin omistamaan Troll Capital -konserniin, josta se irtoaa osittaisjakautumisen kautta 31.10.2011. Useampivaiheisen sukupolvenvaihdosjärjestelyn päätyttyä vuoden 2012 puolella omistavat Peikko Groupin jatkossa noin puoliksi Topi Paananen ja toisen puolen tasaosuuksin yhtiön perustajan Jalo Paanasen seitsemän lastenlasta (nk. kolmas sukupolvi). Omistus tapahtuu Peikko Capital Oy:n (40 %) ja Mecatechno Oy:n (60 %) kautta. Äänten enemmistö Peikossa siirtyy yksin Topi Paanaselle. Osana järjestelyä Topi Paananen luopuu Peikko Groupin aiemman emoyhtiön Troll Capital Oy:n omistuksestaan sisarustensa hyväksi.

Järjestelyllä on suuri positiivinen vaikutus Peikon omavaraisuuteen ja riskinkantokykyyn. Kaiken kaikkiaan Peikko Group Oy:n oman pääoman ja pääomalainojen summa vahvistuu marraskuussa 2011 yli 12 miljoonalla eurolla verrattuna tilanteeseen ennen omistusjärjestelyjen alkua. 

”Nyt päätetty järjestely vakauttaa entisestään Peikon tasetta ja selkeyttää yrityksen omistusrakenteen tuleville vuosikymmenille. Peikko pysyy yrittäjähenkisenä, itsenäisenä ja taloudellisesti vahvana toimijana alallaan ”, toteaa Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja ja tuleva pääomistaja Topi Paananen.


Lisätietoja:
Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy, Puh. + 358 50 384 3001, sähköposti: topi.paananen@peikko.com

Kuvamateriaalia Topi Paanasesta

Peikko lyhyesti:
Peikko Group on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden kiinnitystekniikkaan ja liittopalkkeihin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikollla on tytäryhtiöt 30 maassa Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa ja tuotantoa 8 maassa ympäri maailmaa. Peikon liikevaihdon vuonna 2011 arvioidaan nousevan 100 miljoonaan euroon. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 800 ammattilaista. Lisätietoja: www.peikko.fi.