Saumoilla on merkitystä
Elementtirakenteiden suurin ongelma oli yleensä saumojen pettäminen ulkoseinien ja kantavien sisäseinärakenteiden välillä. Elementtirakenteiden edut tunnetaan kuitenkin hyvin. Niitä ovat esimerkiksi rakentamisen nopeus, työvoiman vähäinen tarve rakennustyömailla, sääolosuhteiden merkityksen pieneneminen sekä mahdollisuus rakenteiden purkamiseen tietyissä olosuhteissa.
Tärkein asia elementtirakenteissa ovat liitoskohdat. Sama pätee putkistojen kannatinjärjestelmien elementtirakenteisiin. Peikon tuotteiden ansiosta betonielementtirakenteet saatiinkin liitettyä toisiinsa tehokkaasti. Projekti osoitti jälleen, kuinka alun perin pilareiden liittämiseen kehitettyä Peikon pilarikenkää voidaan menestyksekkäästi käyttää myös palkkien liittämiseen.
Kannattimien rakenteet
Espanjalaiselle REPSOL-yritykselle toteutetuissa projekteissa käytetty kannatinjärjestelmä koostuu massiivisista, monikerroksisista pilareista ja yhdistetyistä palkeista. Pilareiden ja palkkien suunnittelu ja tuotanto tapahtuu eurooppalaisen standardin mukaisesti.
Pilarit
Poikkileikkaukseltaan 600 mm x 600 mm pilareihin liittyy betonikonsoleita, jotka joissakin tapauksissa työntyvät kaikkiin neljään ilmansuuntaan, yleensä kuitenkin eri korkeuksilla. Betonikonsolien leveys on 350 mm ja korkeus vähintään 450 mm. Niiden pääasiallinen tarkoitus on tukea palkkeja ja siirtää pystykuormitus palkeista pilareihin.
Palkit
Palkit on suunniteltu betonisiksi liittorakenteiksi. Tyypillisen palkin kokonaiskorkeus on 800 mm. Alaosa on valmistettu elementtirakenteeksi, jonka ylöspäin ulkoneva leikkausraudoitus saa aikaan liittovaikutuksen paikallavalettuun yläosaan. Palkkien yläreunoissa on valmiit laidat, joten työmaalla vältyttiin muottitöiltä ennen palkin yläosan betonivalua. Palkkien alaosaan asennettiin kaksi Peikon pilarikenkää. Yleensä palkkien molemmille puolille asennetaan neljä melko suurikokoista kiinnityslevyä.
Rungon rakenne
Rungon rakennemalli perustuu siihen, että pilarit on kiinnitetty täysin perustukseen ja että pilareiden ja palkkien välillä käytetään täysin jäykkiä liitoksia. Rungon liitokset suunniteltiin kantamaan sekä negatiivisia että positiivisia taivutusmomentteja. Tämän ansiosta rakenteet kestävät sekä poikittaisia että pitkittäisiä voimia (kuten tuulta ja maanjäristyksiä) ilman ylimääräisiä jäykistysrakenteita.
Liitokset
Pilareiden liittäminen perustukseen
Pilarit liitettiin perustuksiin ankkurointipulteilla ja erityisillä teräksisillä kiinnityslevyillä. Tällaiset kiinnityslevyt voivat painaa 660-830 kg. Kiinnityslevyt valmisti Peikon Slovakian tehdas. Kohteen suunnittelijat perustelivat tällaisten kiinnityslevyjen käyttöä sillä, että ne voidaan purkaa helposti. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että tavalliset pilarikengät olisivat täyttäneet kaikki vaatimukset ja ehkä vielä huomattavasti edullisemmin.
Palkkien liittäminen pilareihin
Peikon pilarikengät kantavat niin veto- kuin puristusvoimia. Pilarikengät voivat kuitenkin toimia kuormituksessa ainoastaan, jos pilareista ulkonevissa pulteissa on mutterit ja aluslevyt. Negatiivinen palkkiraudoitus asetetaan liittopalkin paikallavaluosaan, ja se voidaan liittää pilariraudoitukseen käyttämällä raudoitusjatkosta, kuten Peikko MODIX. Pystysuorat liitokset pilareiden ja palkkien välillä juotosbetonoidaan. Myös pilarikengän alue on juotosbetonoitava, jotta teräs saadaan suojattua ruostumiselta.
Betonielementit ovat kilpailukykyisiä
Betonielementtirakenteet voivat selvästi olla kilpailukykyisiä, ja niitä voidaan käyttää menestyksellisesti myös sellaisissa putkistojen kannatinjärjestelmien kaltaisissa projekteissa, joissa on aiemmin käytetty ensisijaisesti teräsrakenteita ja paikallavalulla tehtyjä betonirakenteita.
On tärkeää löytää liitosratkaisuihin sopivat tuotteet. Peikon laaja tuotevalikoima mahdollistaa betonielementtirakenteiden käytön laajentamisen uusille alueille.
Kiitokset
Kiitokset REPSOLin edustajille heidän suostumuksestaan tämän artikkelin ja rakennuspaikalta otettujen valokuvien julkaisemiseen. Yhteistyö elementtivalmistaja PACADARin teknisen henkilökunnan kanssa oli myös erityisen sujuvaa. Valokuvia otettiin tehtaalla, ja PACADARin tekninen henkilökunta toimitti ystävällisesti piirustuksia. Erityiskiitokset myös Peikko Espanja S.L.:n toimitusjohtajalle Enrique Hernándezille ja hänen kollegoilleen, erityisesti
Jordi Canalsille.
Kirjoittaja, rakennesuunnittelun tohtori Václav Vimmr on Prahassa toimivan rakennesuunnittelutoimisto STU-K:n omistaja ja toimitusjohtaja.