Karoliinisen instituutin tiedepuiston kiinteistöjen omistaja, Akademiska Hus I Stockholm AB, värväsi tutkimuskeskuksen suunnittelijaksi ruotsalaisen arkkitehtitoimiston SWECO FFNS Architectsin. Uusien rakennusten suurin vuokralainen on Biovitrum, joka on yksi Euroopan suurimmista biolääketieteen yrityksistä. Jon Tvedt on yksi projektin kahdeksasta arkkitehdista. "Tavoitteena oli suunnitella keskus, joka inspiroi sekä siellä työskenteleviä ihmisiä että vierailijoita", hän sanoo. "Haluamme että yritykset voivat olla ylpeitä osoitteestaan ja työympäristöstään." Tilat on suunniteltava tutkimuksen tehokkuus huomioiden, mutta niiden on lisäksi oltava joustavasti ja helposti muunneltavissa, sillä niiden käyttäjät ja käyttötarkoitukset saattavat muuttua nopeastikin. "Meidän on luotava edellytykset väliseinien, kaappien, keittiöiden ja pistorasioiden nopealle ja sujuvalle siirtämiselle", jatkaa Tvedt.
Tieteen inspiroimat arkkitehdit
Tällä hetkellä rakenteilla on kaksi kolmesta tutkimuskeskuksen rakennuksesta. Suunnitteluvaiheessa arkkitehtien malleina olivat solut ja eliöt, ja suunnitteluprojektin työnimenä olikin "Solu 3". Rakennukset ovat keskenään samanlaisia, samankokoisia ja ellipsin muotoisia. Niiden keskellä on metsäaukion kaltainen avoin tila. "Kolme solua ja niiden välinen suhde ja jännite on meidän tapamme kuvata rakennusten sisällä tapahtuvia toimia ja luoda mielleyhtymiä Karoliiniseen instituuttiin", kuvaa Tvedt.
Kolmen kerroksen korkuiset pilarit
Deltapalkkeja käytetään julkisivun myötäisinä rakenneosina ja kantavina palkkeina eri runkojen välillä. Deltapalkkien suunnitteluvaatimukset olivat erittäin tarkat, koska rakennusten oli oltava erittäin lujatekoisia niihin tulevien laboratorioiden ja tutkimuslaitosten vuoksi. Asennustyö oli hyvin tarkkaa, koska julkisivun pilarit ovat kolmen kerroksen korkuisia, mikä nopeutti niiden väliin asennettavien Deltapalkkien asennusta. Rakennustyömaalle toimitettiin yhteensä 2 400 metriä Deltapalkkia sekä noin 40 PCs-konsolia liitoksia varten ja 300 erikoisteräsosaa. Peikon projekti-insinööri Harri Onikki oli vastuussa tämän projektin Deltapalkeista. "Kaareva ulkoseinä oli haaste, koska palkin pää oli kallellaan pilariin nähden, mikä sai kiinnittämisen vaikuttamaan aluksi hankalalta. Onnistuimme kuitenkin suunnittelemaan perusratkaisun, joka oli helposti monistettavissa ja jota voitiin käyttää kaikkialla rakennuksessa", Onikki kertoo. "Kun projekti alkoi syyskuussa 2007, aikataulu oli hyvin tiukka. Meidän oli toimitettava 50 palkkia viikossa, mikä oli kova urakka, kun palkin erityissuunnittelu otetaan huomioon. Pysyimme kuitenkin aikataulussa ja kaikki meni loppujen lopuksi hyvin."
Deltapalkkiliitokset tekevät rakentamisesta helppoa
Tässä projektissa teräsrakenteesta vastaa insinööritoimisto Knut Jönson Ingenjörsbyrå AB. Yrityksen edustaja Lars Forsgren tuntee Deltapalkkiratkaisun toteutuksen ja sen liitosmenetelmien yksityiskohdat. "Deltapalkkijärjestelmä täytti kaikki tekniset vaatimuksemme ja palkkien asennus on ollut hyvin helppoa. Ne ovat soveltuneet kaarevaan julkisivuun hyvin neljästä liitoksesta huolimatta ja liitokset itsessään ovat toimineet loistavasti", hän kuvaa. "Olemme myös hyvin tyytyväisiä siihen, että Deltapalkki ei tarvitse rakennuspaikalla asennettavaa palosuojausta."
ATAB Montage och Smide oli yritys, joka tilasi Peikolta Deltapalkit tähän projektiin. ATAB:in Juha Montonen tuntee Deltapalkin aikaisemmista projekteista. Hänen mukaansa Peikko on pätevä toimittaja, sillä toimitukset ovat nopeita ja palvelu on hyvää, vaikka rakennusalalla eletäänkin vilkasta vaihetta. "Yksi Deltapalkin eduista ovat liitokset. Ne ovat niin laadukkaita ja helppokäyttöisiä, että hitsausta ei tarvita", Montonen sanoo.
Kaikki ennätykset päihittävä Deltapalkki on tulossa
Peikko Sverigen Kenneth Sühl tietää, miten tarkkaa suunnittelua vaaditaan palkeissa, jotka asennetaan hyvin tiukoin toleranssein ja kiinnitetään ruuvein pilariin. "On kiinnostavaa työskennellä vaativien yksityiskohtien parissa ja hakea ratkaisuja, jotka ovat käytännöllisiä ja helposti toteutettavissa rakennustyömailla", kuvailee Sühl. "Karoliinisen instituutin tiedepuisto on suurimpia Deltapalkkitoimituksia, joita olemme Ruotsissa tehneet. Kahteen aiempaan sairaalarakennusprojektiin on sisältynyt 5 km ja 4 km palkkeja."
Mielenkiintoisia haasteita on odotettavissa tulevaisuudessakin. Sühl kuvailee: "Toimitamme kaikkien aikojen pisimmän Deltapalkin Kosta Bodassa, Ruotsissa sijaitsevaan hotellirakennusprojektiin. Palkki on 14,9 metrin pituinen ja painaa 8 500 kg."